Janne Maarala Trion ja Mikko Pettisen uudella albumilla soivat jazzstandardit

Tiedote / Helsingissä 17.1.2015.
Vapaa julkaistavaksi

JANNE MAARALA TRION JA MIKKO PETTISEN UUDELLA ALBUMILLA SOIVAT
JAZZSTANDARDIT

 Pianisti Janne Maaralan trio solistinaan trumpetisti-laulaja Mikko Pettinen julkaisi jazzstandardeista koostuvan uuden albumin Night And Day Storyville Jazz Clubilla Helsingissä 16. tammikuuta. Janne Maaralan kolmannella albumilla soittavat hänen ja Pettisen lisäksi basisti Sampo Tiittanen ja rumpali Jussi Miettola.

Maaralan kahden edellisen albumin tavoin Night And Day on taltioitu livenä konserttitilanteessa. Äänitys tapahtui Vantaan Jazzyhdistyksen järjestämissä Tikkujameissa Kulttuurikeskus Vernissassa, tammikuun 31. päivänä vuonna 2014. Vernissa ja Tikkurila sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Maaralan lapsuusympäristöstä. ”Kuukausittain järjestettävien Tikkujamien kuulijakunta on minulle vähän kuin kotiyleisöä, ja on aina suuri ilo saada kerran pari vuodessa esiintyä siellä käyvälle innokkaalle jazzyleisölle. Uskon, että intensiivinen ja intiimi live-tunnelma välittyy hyvin uudella albumillamme.” Maarala kertoo.

Night And Day -albumilla Janne Maarala Trion solistina toimiva ja UMO:ssa soittava Mikko Pettinen kuuluu Suomen arvostetuimpiin jazztrumpetisteihin. Hänet on mm. valitttu kansainvälisessä Getxon yhtyekilpailussa parhaaksi solistiksi vuonna 2002, jolloin hänen MP4-bändinsä voitti samalla epävirallisen Euroopan mestaruuden. Jazzrytmit-lehden äänestyksessä kriitikot valitsivat vuonna 2004 ilmestyneen MP4:n debyyttialbumin Central Playa sen vuoden parhaaksi jazzlevyksi. Vuonna 2013 ilmestyneellä soul-henkisellä 2Happy -albumillaan Pettinen toimi säveltäjänä, sovittajana, trumpetistina, kosketinsoittajana sekä laulajana. Pettinen on paraikaa laulajana mukana myös Voice of Finland-laulukilpailun neljännellä tuotantokaudella.

Myös nyt ilmestyvällä Maaralan Night And Day -levyllä Mikko Pettinen laulaa kaksi kappaletta – Cole Porterin säveltämän ja sanoittaman albumin nimikkokappaleen sekä Irving Berlinin säveltämän ja sanoittaman ikivihreän, How Deep is The Ocean.

Janne Maarala on toiminut päätoimisena musiikin ammattilaisena vuodesta 2000 lähtien. Hän johtaa omia yhtyeitään ja esiintyy konserttisaleissa, kirkoissa, jazzfestivaaleilla ja -klubeilla sekä erilaisissa yritys- ja yksityistilaisuuksissa. Maarala julkaisi vuonna 2011 poikkimusiikillisen ja tunnelmallisen ensilevynsä Soi kunniaksi Luojan. Viime lokakuussa ilmestyi jazzstandardeista koostuva tupla-albumi Swinging Standards, jossa kokoonpanona on Janne Maarala Trio featuring Juki Välipakka.

Taiteellisesti luovaa ja aktiivista vaihetta elävällä Maaralalla levytystahti on tällä hetkellä tiivistä. ”Vapaista soolopianoimprovisaatiostani koostuva albumi Luova vapaus ilmestyy jo ensi toukokuussa konsertissani Malmitalolla.”, hän paljastaa. Muihin Maaralan kuluvan vuoden musiikkiprojekteihin kuuluvat mm. Jean Sibeliuksen sävellyksistä koostuvat soolopianokonsertit.

*****************************************************
Tilaa albumi Night And Day Janne Maaralan verkkokaupasta.