Jean Sibeliuksen musiikkia

Kuuntele näytteitäni Jean Sibeliuksen musiikista täältä!

Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuotena (2015) konsertoin eri puolilla Suomea esittäen hänen sävellyksiään. Konsertit alkoivat Lappiin suuntautuvalla soolokiertueella 15.3.-25.3., jonka aikana esiinniyn Sallan kirkossa sekä Saariselän, Levin, Ylläksen ja Pyhätunturin kappeleissa. Kesällä oli vuorossa konsertti Sibeliuksen syntymäkodissa Hämeenlinnassa, Linna-Jazz festivaalien yhteydessä. Syyskuussa esiinnyin jälleen pohjoisen kappelikonserteissa Ylläksellä, Levillä ja Saariselällä sekä Ylivieskan kirkossa. Sibeliuksen syntymäpäivänä 8.joulukuuta oli vuorossa Sibelius-konserti Toivakan seurakuntakodissa, Jyväskylän lähellä.

Jean Sibeliuksen musiikki on aina ajankohtaista, ja sopii esitettäväksi myös juhlavuoden jälkeen. Konserteissa esitän Sibeliuksen tunnetuimpia sävellyksiä, joiden pohjalta improvisoin omia tulkintojani ja variaatioitani hänen teemoistaan. Osan kappaleista soitan sellaisinaan – kuten Sibelius ne sävelsi, ilman improvisaatiota ja omia muunnelmia.

Konserttiohjelmisto koostuu mm. seuraavista Sibeliuksen sävellyksistä:

– Finlandia, Op. 26 (orkesteriteoksen pianosovitus)
– Karelia Suite, Op. 11 (orkesteriteoksen pianosovitus)
– Valse Triste (orkesteriteoksen pianosovitus)
– Romance (op. 24, no 9)
– Kuusi (sarjasta 5 pieces, Op.75)
– Rondoletto (op. 40, no 7)
– Esquisse (op. 76, no 1)
– Etude (op. 76, no 2)
– Andantino (op.24, no 7)
– Soi kunniaksi Luojan (virsi 462)
– Laulu ristilukista
– Lastu lainehilla
– Souda, souda sinisorsa
– Uusmaalaisten laulu
– Jääkärin marssi
– En etsi valtaa loistoa (joulun aikaan)
– On hanget korkeat nietokset (joulun aikaan)