Uusi soolopianoalbumi Luova vapaus – Freedom To Create on ilmestynyt!

Mediatiedote / Helsingissä 11.4.16.
Vapaa julkaistavaksi

JANNE MAARALAN UUDELLA ALBUMILLA SOIVAT VAPAAT PIANOIMPROVISAATIOT

Pianisti Janne Maarala julkaisee vapaista soolopianoimprovisaatioista koostuvan tupla-albumin Luova vapaus – Freedom To Create Malmitalolla 26.huhtikuuta. Maaralan aiempien julkaisujen tavoin nyt ilmestyvä hänen neljäs albuminsa on taltioitu livenä konserttitilanteessa. Äänitys tapahtui soolokonsertissa Malmitalolla toukouussa 2015.

”Improvisaatioissani on vaikutteita jazzmusiikin eri tyyleistä, latinalais-amerikkalaisesta musiikista sekä klassisesta musiikista. Esikuviani vapaiden improvisaatioden soittamisessa ovat Keith Jarrett, Chick Corea sekä venezuelalainen Gabriela Montero”, Maarala kertoo.

”Albumin nimi Luova vapaus kuvaa tilaa, jossa koen olevani improvisoidessani musiikkia ”tyhjästä”. Olen läsnä hetkessä antaen musiikin virrata ja viedä mennessään. Koen kanavoivani tunteiden koko kirjon tilanteessa syntyviin säveliin, sointuihin ja rytmeihin. Rakkaus soittamiseen ja musiikkiin on vahvasti mukana. Kokemus voi viedä sekä esiintyjän että kuulijan hyvin syvälle itseensä.” Maarala jatkaa.

”Luova vapaus oli selvästi läsnä myös uuden levyn tuotantoprosessissa. Sattui nimittäin niin, että cd-painossa ilmestyi albumin kansien päätyteksteihin niin sanotusti luova hyppäys eli välilyönti sanassa ”vapaus” kirjainten a ja u väliin, ” Maarala velmuilee.

Sibelius-Akatemian jazzosastolta vuonna 2005 valmistunut Musiikin maisteri Janne Maarala on toiminut päätoimisena musiikin ammattilaisena vuodesta 2000 lähtien. Hän johtaa omia yhtyeitään ja esiintyy konserttisaleissa, kirkoissa, jazzfestivaaleilla ja -klubeilla sekä erilaisissa yritys- ja yksityistilaisuuksissa. Maarala julkaisi vuonna 2011 poikkimusiikillisen ja tunnelmallisen ensilevynsä Soi kunniaksi Luojan. Vuonna 2014 ilmestyi jazzstandardeista koostuva tupla-albumi Swinging Standards, jossa kokoonpanona on Janne Maarala Trio featuring Juki Välipakka. Vuonna 2015 ilmestyi niin ikään jazzstandardeista koostuva albumi Night And Day, jossa Janne Maarala Trion solistina on trumpetisti-laulaja Mikko Pettinen.

Luova vapaus – Freedom To Create–levyä on saatavilla 10. huhtikuuta lähtien Janne Maaralan verkkokaupasta ja hyvin varustetuista levykaupoista 2. toukokuuta lähtien.

*** *** ***

Janne Maarala: Luova vapaus – Freedom To Create -improvisaatio- ja levynjulkistamiskonsertti Malmitalolla 26.4.2016 klo 19-21. Konsertti sisältää väliajan. Liput 10 e.