”Kovin aktiiviseksi levyttäjäksi heittäytynyt pianisti Janne Maarala on saanut trionsa solistiksi tällä kertaa trumpetisti Mikko Pettisen, joka yllättäen esiintyy parilla raidalla myös laulajana. Basisti Sampo Tiittanen ja rumpali Jussi Miettola … Lue lisää

”Siinä varsin irtonainen versio Cole Porterin Night And Daysta. Kultakurkkuna Voice of Finlandiinkin osallistunut UMOn trumpetisti Mikko Pettinen ja bändinä pianisti Janne Maaralan Trio jossa bassoa soittaa Sampo Tiittanen ja … Lue lisää

”Maaralan päästessä vauhtiin kuulee paikoin, että myös Sibeliuksen soolopianokonsertit kuuluvat jazzpianistin reperutariin.”

”Olen aiemminkin ihastellut Maaralan taitoa mustavalkioiden parissa. Monitahoisena tyyliniekkana hän hallitsee myös vanhemman jazzin salat erinomaisesti. Niin sen kiihkeissä rytmeissä kuin herkemmissä kiinniotoissakin.” ”Hänen soittonsa juoksee lennokkaan kevyenä, mutta silti … Lue lisää